perjantai 3. kesäkuuta 2016

Pihatyöt etenee


Tätä on pyöritelty mielessä ja koitettu miettiä miten saada käytännöllinen ja suht helppohoitoinen piha, kun laskua etunurkkaan on kahden metrin verran. Halusin mahdollisimman paljon tasaista alaa, että lapsille saadaan siihen kaikki pakolliset pihavälineet mm. leikkimökki, hiekkalaatikko, trampoliini, kiikku jne. :D Yksi penkere oli pakko jättää, mutta muuten maata nostettiin sen verran, että alapihasta tuli tasainen. Tämän pihan meille toteutti Kone- ja vihertyö Haapa-aho. En voisi olla tyytyväisempi. Taitava konekuski teki pihan parissa päivässä täsmälleen sellaiseksi kuin se haluttiin ja kyseli mielipidettämme moneen otteeseen.


Nyt odotellaan vain nurmikon kasvua. Muut istutustyöt saa vielä odottaa. Kahdelle puulle/pensaalle tehtiin tienviereiselle pihalle kolot valmiiksi, että saadaan istuttaa niihin omenapuut tms. myöhemmin. 
Pihaväylä vaihdettiin viimehetkellä kivituhkasta 0-16mm:n soraan. Kivituhka on kyllä hienomman näköista, mutta käytöstä kuultiin pelkästään huonoa palautetta. Tuohonkin on kyllä tarkoitus laittaa asfaltti myöhemmin. 

Sora reunustaa myös taloa n.30 cm seinästä. Nurmialueesta saa siistimmän kun ei tarvitse ihan seinänviertä pitkin leikata. Soran päälle laitetaan todennäköisesti tummaa laattaa.

Pihaväylän viereen tulee kaksi pihavaloa, jotka odottaa varastossa valmiina asennusta. Löydettiin erittäin hienot Massive graz-valaisimet edullisesti täältä


Kovasti olisi suunnitelmia pihan varalle. Aikaa ja rahaa on kuitenkin rajallisesti. Hiljaa hyvää tulee. Kuten kuvista näkyy niin talon maalauskin on vielä kesken ja puutarhakalusteiden sijasta meillä on retkituolit :D Jospa ne hoidettas ensimmäisenä alta pois.

mutta nyt ennen kaikkea nautitaan kesästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3