tiistai 15. helmikuuta 2022

Huhuilua

Huhuu! Vieläkö täällä on joku?

Piti ihan tosissaan alkaa opettelemaan tätä hommaa uudestaan kun koko blogialusta näyttää ihan oudolta :)

Tiedän, että täällä on ainakin aikanaan ollut paljon seuraajia, jotka tykkäävät käsitöistä. Lapissa asustellessa on ollut aikaa käsitöille ja nyt tulinkin vinkkaamaan teille, että olen julkaissut Ravelryssä pari uutta ohjetta. Ajatuksena olisi, että alan tekemään ohjeita nyt enemmänkin ja opettelen myös Ravelryn käytön (ja englanninkielisen sanaston). 

Tässä on Kuura -kauluri. Kauluri syntyi tilaustyönä asiakkaan toiveita mukaillen. Yhdistin kauluriin Dropsin Nord-lankaa ja ohuen ohutta glitter-lankaa. Eipä tule samanlaista ihan heti vastaan :) 


   

Ja tässä on Milja -sukat. Muistatteko vielä Milja -lapaset? Nämä syntyivät niiden kaveriksi. Tein sukista kaksi eri mallia (kuvassa). Kuvio on simppeli, mutta tekee pinnasta mielenkiintoisen.



Aiotko ottaa ohjeet puikolle? Jos, niin kerro minulle mitä tykkäsit. Olisin myös enemmän kuin kiitollinen jos mainitsette ohjeitani somessa. Haluaisin kovasti tehdä näitä ohjeita enemmänkin, joten jokainen ohjeen klikkaus on minulle tärkeä <3


Ihanaa kevättä 

Venla

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Vanhan kaapin uusi ilme

 


Olen kauan etsinyt uusia säilytysratkaisuja tyttöjen huoneisiin, kun vanhat alkaa olemaan kaatopaikkakamaa. Joka ilta käyn Torin uusimmat ilmoitukset läpi ja bongailen sieltä kaikkea kaunista ja ei niin kaunista. Rakastan tuunailla tavaroita ja yritän ostaa mahdollisimman paljon käytettynä. 
Yksi myynti-ilmoitus jostain syystä pisti silmääni ja näin myytävissä kaapeissa potentiaalia. Kaappeja oli useampia myynnissä, mutta minulle riitti niistä kaksi.

Laitan teille nyt tähän tekovaiheet, jos joku innostuu tekemään saman :)



 Ensimmäiseki purin kaapista kaikki irtoavat osat ja poistin ovista lasit ja kankaanpalat. Kankaat oli liimalla kiinni, joten liimat piti irroittaa kynsilakanpoistoaineella ja metallirapalla.




Hain K-raudasta kalkkimaalia, joka sävytettiin Tikkurilan Laama-sävyllä. Maalasin kaapin pienellä mohairtelalla joka puolelta kahteen kertaan, jotta valkoinen tausta varmasti peittyi kunnolla. Kalkkimaali kuivui onneksi aika nopeasti, joten maalauksien välissä ei tarvinut odotella kuin tunti.
Onneksi kuuntelin myyjää ja ostin myös lakan. Halusin, että lakka on ehdottomasti matta ja sellainen löytyi Rust-Oleumilta, joka valmistaa myös kalkkimaaleja. Yleensä en ole lakannut mitään maalausprojektejani, mutta tässä huomasin kyllä että pienikin raapaisu kaapin pintaan sai maalin lähtemään. Lakkaaminen tummensi väriä hieman, mikä kyllä vähän harmitti sillä Laama-sävy itsessään olisi ollut täydellinen. Mutta käytännöllisyys edelle. 
Myös lakkauksen tein muuten telalla, mutta nurkkiin piti vetää lakkaa ihan pienellä pensselillä.





Kaikista vaikein oli miettiä, että mitä tuohon koloon laitetaan. Rottinkiverkko oli mulla ensisijainen vaihtoehto, mutta sitä ei päässyt oikein livenä missään näkemään ja verkkokaupoissa se oli aika hurjan hintaista. Mietin myös, että olisin laittanut sormi-/pyöröpaneelia, joka olisi maalattu samalla värillä kuin kaappi. Voiton vei kuitenkin tämä edullinen ja helposti saatava juuttikangas. 
Bauhausissa myytiin juuttivarjostuskangasta 4m2 pakettina, joten sitä jäi "vähän" varallekin, jos tarvii joskus näitä vaihtaa uuteen. Leikkasin kankaasta sopivan kokosia paloja ja ne niitattiin kaapin takaosaan kiinni isolla nitojalla. Vielä on siistimättä nuo reunat. Näin Kärkkäisellä leveää juuttiteippiä, jolla voisi kiinnittää nuo kankaan reunat kaappiin kiinni. Se estäisi samalla myös kankaan purkautumisen. 

Vetimet halusin pitää mahdollisimman simppelinä ja Bauhausista löytyi sopivat, kuten myös ihan perus mustat kalustejalat. 


Laitoin ylemmän kaapin ovet väärin päin, jotta sain kahvat alareunaan. Näin ne on helpompi aukaista. Kaapit kiinnitettiin naulauslevyillä takaa toisiinsa kiinni ja lopuksi vielä ruuvattiin kaappi seinään kiinni sekä ylhäältä, että alhaalta. 

Tämä kaappi tulee meidän lasten leikkihuoneeseen, jossa seinän väri on Tikkurilan Neito. Nyt on sopivan harmoninen väriyhdistelmä. Matto on vielä etsinnässä, joka kestäisi lasten leikit ja olisi helposti puhdistettavissa. Saa vinkata :)

Mukavaa kevättä kaikille!

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Frida -neule





Niin siinä käy, kun yhdestä asiasta innostuu niin ajatukset lähtee ihan hurjaan laukkaan. Niin mulla kävi kun keksin miten tehdään neulepaita poikittain :D
Aiemmin tekemäni Hellä-neule oli siis meidän kuopukselle liian pieni, joten se piti tehdä uusiksi. Samalla se sai pienen lisäyksen söpöstä frillasta ja onhan tämä nyt niin paljon kivempi näin!

Neule tehdään siis poikittain ainaoikein- neuleena käyttäen lyhennettyjä kierroksia hihan resoreihin sekä kauluksen kaarrokkeeseen. Työ muodostuu kahdesta kappaleesta. Hurjan helppoa ja nopeaa!

Lankana käytin tässä myös Drops Nordia, jota kului noin 200g tähän kokoon (98cm).

Ohje malliin löytyy nyt Ravelrysta

Mitä mieltä ootte? :)



torstai 13. helmikuuta 2020

Helpoin Hellä -neule




Näin tämän mallisen neuleen sukulaistytöllä pari kuukautta sitten. Neule oli kaupasta ostettu (oisko ollut Zara). Minusta malli oli niin houkuttelevan näköinen, että pakko oli lähteä kokeilemaan itse miten sellainen syntyisi. Yritin toki ensin googletella josko jostain löytyisi vastaavaa ohjetta, mutta kun ei lötynyt, niin pakko oli itse sellainen pyöritellä päässä valmiiksi. 

Neule tehdään poikittain hihasta hihaan ainaoikeinneuleena. Se koostuu siis kahdesta kappaleesta, etu- ja takaosasta, jotka ommellaan lopuksi yhteen. Koko työn ajan tehdään lyhennettyjä kierroksia, joista muodostuu kaunis kaulus ja hihan resori (rrrakastan noita pussihihoja!.
Muutaman silmukkamerkin avulla työ sujuu todella jouhevasti eikä silmukoita tarvitse laskeskella. Minusta tämä oli helpoin neulepaita, jonka olen koskaan tehnyt.

Harmikseni tästä ensimmäisestä versiosta tuli meidän kuopukselle kuitenkin pieni, joten minulla ei ole mallin päällä tästä kuvaa ollenkaan. Teen nyt kuitenkin paraikaa isompaa kokoa, joten päivitän tänne kuvia heti kun saan sen valmiiksi.

Päätin heti, että tästä pitää tehdä ihan kirjallinenkin ohje, jotta tätä pääsee muutkin kokeilemaan. Sain itseni taisteltua tuonne Ravelryn sekalaiseen maailmaan ja linkkasin ohjeen sinne. 

Toivon hirveästi, että jos joku lähtee kokeilemaan ohjetta niin laittaisi minulle siitä palautetta. Ohjeen kirjoittaminen selkokielelle on yllättävän vaikeaa :D

Ohje löytyy nyt siis vain tässä yhdessä koossa (n. 74cm ), mutta tarkoituksena on lisätä pari isompaakin kokoa ohjeineen kun saan ne valmiiksi.

torstai 24. lokakuuta 2019

Pantteri-panta




Tiedän, että täällä on odoteltu uusia käsityöpostauksia ja nyt se tulee.
Kiireinen elämä ja moneen paikkaan sohaaminen kostautui ja kärsin tällä hetkellä jonkinasteisesta stressistä/ylikunnosta. Nyt on vain pakko liimata välillä itsensä tuoliin ja laittaa asioita tärkeysjärjestykseen...täydellinen syy taas kaivaa puikot.

Novitan Syksy-lehdessä oli aivan vastustamattoman ihana pantteri-pannan ohje. Katsoin, että se on sopivan pienitöinen ja nopeaa valmis. No, eipä se ollutkaan ihan yksinkertainen ja nopea. Panta tehdään ensin kahdella värillä ja tuo viimeinen tiilenpunainen väri lisätään viimeisenä kirjomalla. Pientä näperrystä siis, mutta kaikki työ kannatti! <3 En löytänyt lähikaupasta ohjeessa käytettyä Venla-lankaa, mutta Nalle-lanka ajoi saman asian. 

Taas tapellaan tyttöjen kanssa siitä, kuka tuota saa käyttää.
Arvatkaa etsinkö jo uutta neuleohjetta?:)

torstai 1. elokuuta 2019

Seinät uusiksi // Poster Store


*Julisteet ja kehykset yhteistyönä Poster Store kanssa


Vihdoin saimme malaattua viimeiseenkin makuuhuoneeseen tehosteseinän. Väriksi valikoitui Tikkurilan Serpentiini, joka on hitusen harmaaseen taittava vihreä, sopivan hento tytön huoneeseen. Tämä väri sopii monenlaiseen tilaan, joten kestää varmasti myös huoneiden vaihdoksetkin. (Tätä meillä tehdään vähän väliä :D) 

Tätä seinää en kuitenkaan maalannut ihan kokonaan, vaan jätin seinän yläosasta noin metrin alueen valkoiseksi ja itseasiassa näin tykkään jopa enemmän entä koko seinä samalla sävyllä maalattuna.
Samalla ostettiin seinälle uusi Ikean Ivar- kaappi ja Oulaisista Weteraanikonepäiviltä (myöskin suuri kirpputoritapahtuma) ihana vanha rottinkiarkku. Nyt mahtuu kaikki pieni tilpehöörikin piiloon.

Paljon ilmeittä huoneisiin tuo myös taulut ja julisteet.
Sain valita Poster Storen laajasta valikoimasta julisteita ja nyt onkin kaikissa huoneissa täydennystä taulukollaaseissa :) Julisteet ovat painettu Tukholmassa taidegalleria-laatuiselle paperille ja niillä on myös arkistointiominaisuudet, joten ne eivät muutu keltaiseksi ajan kuluessa. Alumiinikehyksiä löytyy kultaisina, kuparisina, hopeisina ja mattamustana. Myös puukehyksiä on tammen ja saksanpähkinän värisinä, sekä mäntypuiset kehykset mustalla ja valkoisella pinnalla. Postauksen lopusta löytyy teille alennuskoodi heidän verkkokauppaansa.

9-vuotiaan huone / väri Serpentiini






8-vuotiaan huone / väri Neito




4- ja 6-vuotiaiden huone / väri Rustiikki


 

 Vanhempien makuuhuone / väri Vuono





 Olohuone / väri paperi :)



Seinien maalaaminen on kyllä koukuttavaa puuhaa ja mikään ei tunnu riittävän :) seuraavaksi olen miettinyt että vaihtaisiko tuohon olohuoneeseenkin jonkun vähän lämpimämmän sävyn, ettei se olisi ihan puhdas valkoinen.
Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan seinien maalausta, mikäli vähänkään olet miettinyt. Aina voi vetää uuden maalin päälle jos edellinen ei miellytä :)

Toivottavasti sait näistä vähän inspiraatiota sisustukseen. Jos seinien väri on kunnossa, mutta kaipaisit jotain muuta ilmettä seinille niin Poster Store tarjoaa teille lukijoilleni 30%-alennuksen tilauksesta koodilla "lamminilo30" (ei koske Selection-osion julisteita). Koodi on voimassa 14 päivää.

Ihanaa alkavaa syksyä!

torstai 13. kesäkuuta 2019

Kuvatulva Helsingin matkalta








Pastaravintola Vapiano









Haagan alppiruusupuisto



Kaivopuisto




Seurasaari / Villa Angelica




Seurasaaressa kuvattiin myös tuoretta Designmarkkinoijaa <3







Seurasaaren Kruunu