lauantai 22. maaliskuuta 2014

Top vitonen

Täällä ollaan kovan flunssan kourissa koko konkkaronkka. Viikko on lusittu sisätiloissa ja käsityöt ovat lojuneet nurkissa. En muista aikaa millon oisin ollut näin kauan tekemättä mitään. Yksinkertaisesti ei vain voimavarat enään riitä pitämään edes puikkoja käsissä. Nuapurissa-blogin Marjukka haastoi minut top vitos-haasteeseen. Koitan toimiiko edes ajatus sen verran, että saisin vastattua näihin kysymyksiin:

1. Kotisi suosikkikaluste?
2. Turhin asia, jonka omistat?
3. Paikkakuntasi 3 parasta paikkaa?
4. Mitä et koskaan hankkisi kotiisi?
5. Mistä pikkublogeista tykkäät? Mainitse vaikkapa 3kpl. 

1.
 Tällä hetkellä meillä on kalusteiden kanssa sellainen tilanne, että kaikki kaipaisivat uudistusta. Jokainen on vähän rempallaan. Asumme vuokra-asunnossa, aika pienessä sellaisessa, joten sisustusmahdollisuudet ovat  rajalliset. Yksi kaluste piti kuitenkin valita ja päädyin tähän sohvaan, joka on palvellut meitä jo monta vuotta. Tykkään sohvan simppelistä mallista ja  käytännöllisestä väristä. Sohva on ostettu kodin1:stä ensimmäiseen asuntooni.

2.
Aviomieheni osti ensimmäisenä yhteisenä jouluna minulle lahjaksi jalkakylpylaitteen. Kyllä, ajatuksena ihana..mutta..liian monimutkainen ehkä:) Käytin sitä silloin tällöin työpäivien jälkeen odottaessani ensimmäistä lastamme. Kaikki, jotka tuollaisen omistaa niin tietää kuinka turha se on. Kaikki, joilla sitä ei ole, haaveilee siitä..näin se menee:D

3.
Asumme Kiimingissä, joka nykyään kuuluu Ouluun. Piti luetella kolme parasta paikkaa.

Ensimmäisenä on ehdottomasti Koiteli, hieno koskialue, jossa käymme usein ulkoilemassa ja paistamassa makkaraa. Alueesta on pidetty hyvää huolta ja parannuksia tehdään jatkuvasti. 

Toisena mainitsen Kiimingin kuntosalin, josta on tullut minulle erittäin tärkeä. En viihdy ryhmäliikunnoissa, vaan tykkään tehdä asioita yksin. Saan samalla tyhjentää pääni täysin ja keskittyä vain omaan tekemiseeni. Kuntosalilla on uusittu laitteet muutama vuosi sitten ja lisäksi se on erittäin edullinen (23€/kk kotiäidille = työttömille) 

Kolmas paikka, missä paljon käyn ja viihdyn, on kirjasto. Lapset rakastaa käydä lainaamassa kirjoja ja minä haen aina omat lehdet ja käsityökirjani. 

4.
En koskaan laittaisi kotiini puolipaneelia. Se ei vain ole minun makuuni.

5.
Miten määritellään pikkublogi?:)
noh..Pikkublogit joista pidän ovat tässä:

R.E.K.I bloggaa pääosin ompeleistaan. Ihania, yksinkertaisia, mutta pienen jujun sisällyttämiä vaatteita. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja ei kannata aristella tilauksen teossa :) Monta vaatetta olen jo lapsilleni tuota kautta tilannut, enkä ole kertaakaa pettynyt. Laatu on kohdillaan!

muotoseikka on ihanan harmooninen, kauniita sisustuskuvia sisältävä blogi. Tämä kohtaa paljon oman sisustusmakuni kanssa, jota en kylläkään ole vielä päässyt kovin toteuttamaan:)

Projektila on uusin löytöni. En oikein osaa sanoa onko tämä iso- vai pikkublogi. En lukijamäärää löytänyt:) joka tapauksessa ihastuin tässä blogissa mielenkiintoiseen sisustukseen, jossa on kivasti sekoiteltu uutta ja vanhaa. Ihana värimaailma...i like.

Siinäpä minun vastaukset tällä erää:) Haastan edellä mainitut blogit seuraavilla kysymyksillä

1. Jokin asia minkä aiot ensi kesänä toteuttaa?
2. Mikä kalusteesta haaveilet kotiisi?
3. Paras DIY-projektisi?
4. Kerro omasta bloggausnurkkauksestasi
5. Tämä oli niin hyvä että jatketaan edelleen...eli mainitse 3 pikkublogia, joista pidät. Näin saamme myös niitä/meitä hieman paremmin esille:)

2 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta ja kauniista sanoista.Katsotaan josko ehtisin paneutua tähän :)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset vielä tännekin! Todella mukavaa, että pidät blogistani :)

    VastaaPoista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3