keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Piristystä päiväkotiarkeen // sis. arvonta

Yhteistyö Cream Bearin ja KidSpotin kanssa


Nyt on saatu päiväkoti- ja koulukuviot rullaamaan ja arki tuntuu olevan aika haipakkaa. Molempien tehdessä vuorotyötä on päivien suunnittelu ja aikatauluttaminen haastavaa, mutta ainakin toistaiseksi olemme selvinneet ihan kunnialla. Lisämausteen tietenkin tuo vielä kaikki vanhempainillat ja harrastukset ja muut "ylimääräiset" menot mitkä pitäisi saada mahtumaan kalenteriin.

Vaikka aikataulut välillä onkin sekaisin niin nyt on ainakin tavarat hyvin kasassa. Sain nimittäin Cream Bearilta valita kaksi hauskaa nallereppua ja halusin palkita meidän reippaat päiväkotilaiset näillä ihanilla yllätyksillä.










Cream Bearilta löytyy valikoimasta laukkuja ja reppuja. Reppuja on kahta eri kokoa, joista itse valitsin isommat koot. Päiväkodissa saa kuljettaa jos jonkinnäköistä vaatetta ja pehmolelua, joten tilaa tarvitaan :)

Alunperin tämä merkki on saanut alkunsa taiwanilaisen naisen nallepiirustuksesta, josta hän keksi, että voisi kehittää nallesta laukkubrändin. Hän avasikin ensimmäisen myymälänsä vuonna 2017 Malesiaan. Tällä hetkellä Cream Bear -myymälöitä on jo noin kymmenkunta mm. Singaporessa, Kreikassa ja nyt Helsingissä.
Laukut valmistetaan käsin PU-nahasta, joka on synteettisestä ns. vegaaninahkaa. Materiaali on jämäkkää,  kestävää ja vedenpitävää.

Suomeen Cream Bear -laukut eksyivät Riikka Tuovisen ansiosta, sillä hänen miehensä toi tuliaisena Singaporen reissulta yhden Classic -sarjan repun, johon Riikka ja hänen 3-vuotias tyttärensä ihastuivat täysin.
Riikka käytti reppua käsilaukun sijasta ja huomasi, että reppu on todella tilava ja syö sisäänsä paljon tavaraa. Lisäksi sivutaskuun sujahtaa kätevästi vielä juomapullo. Reppua käyttäessään ohikulkijatkin alkoivat kysellä mistä moisia saa ostettua. Siitä Riikka sai ajatuksen laittaa oman Cream Bear -myymälän kello- ja kulta-alan yrityksensä lisäksi. Liike avattiin juhannuksena 2018 Helsingin Arkadiankadulle.
Reppujen ja laukkujen lisäksi myymälästä saa myös avaimenperiä, imukupilla varustettuja nalleja esim. auton ikkunaan kiinnitettäväksi sekä ihan perinteisiä pehmoleluja.
Tämän liikkeen ohi on vaikea kävellä pysähtymättä, sillä ikkunassa komeilee lähes kahden metrin korkuinen maskottinalle :)



Cream Bear -myymälä, Helsinki


Reppu on tosiaankin tilava. Taskuja löytyy heti vaikka kuinka monta sekä sisältä, että ulkoa. Meillä herätti eniten ihastusta nallen silmissä olevat pyöreät taskut. Sinne löysivätkin tiensä rakkaimmat aarteet..kivet, tatuoinnit, tarrat jne..:)
Materiaali ja vetoketjut saavat minulta ison plussan. PU-nahka on todella jämyn oloista ja vetoketjut vahvat ja toimivat.  Uskon, että nämä reput kestävät meillä pitkään.













Minulla on ilo ja kunnia arpoa teille yksi laukku Cream Bearin Classic -mallistosta. Käy valitsemassa oma suosikkisi heidän sivuiltaan ja kommentoi se tähän alle niin olet mukana arvonnassa. 
Laita myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajan tavoitettua.
Arvonta päättyy 19.9. klo 24:00. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti.

Onnea arvontaan ja ihanaa alkanutta syksyä <3




110 kommenttia:

  1. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu :) mopali@utu.fi

    VastaaPoista
  2. Cream Bear C1015M-2 Classic minireppu pinjakivi@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu ��
    -Reetta P.

    VastaaPoista
  4. Ihania reppuja! Ottaisin Cream Bear C1015M-1 Classic repun, jos voittaisin arvonnassa.
    -Jam (johannak@wippies.fi)

    VastaaPoista
  5. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu

    Onpas kyllä näyttäviä reppuja!��

    lulisa898@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Cream Bear V1015M-1 Classic-reppu 🖤

    VastaaPoista
  7. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu.

    naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu olisi valintani. Aivan ihana keksintö oli tämä Nalle-reppu.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Cream Bear C1015H-1 olisi minun suosikkini. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Hauskan näköisiä reppuja!
    Cream bear C1015M-1 classic repun ottaisin jos voittaisin arvonnassa ��

    meri.lassila@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Cream bear C1015H-1 ois kiva! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Cream bear C1015M-1 ois hieno! luense3@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Cream Bear C1015H-1 on valintani. seijautriainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Cream Bear C1015M-1 Classic- reppu olisi kiva!

    VastaaPoista
  15. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu pienelle pojalle
    merjukka@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  16. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015h-1-classic-reppu

    VastaaPoista
  17. Cream Bear C1015M-2 Classic oli oma suosikkini. jennij9155(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu :) juliahkli (a) gmail.com .

    VastaaPoista
  19. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu olisi aivan ihana ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Cream Bear C1015M-1 Classic paras!
    astauusi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu paula06i@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Iik, nyt arpaonnea mulle! 😍 Toi musta classic on mun suosikki! (hiudipii (at)gmail.com)

    VastaaPoista
  23. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu juulia.niva@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. adorable�� sallanissila@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu ois just passeli.
    jenniroininen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Siis aivan mielettömän upeita reppuja. Tämä on suosikkini:
    Cream Bear C1027-3 Adorable reppu
    sivonnii(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Cream Bear C1015M-1 Classic on ihanin, mutta laskuvarjo-sarjakin on aivan huikee! katva87@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu, ainomarjakuisma@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Cream bear C 1015M-1 olisi hieno.sallap85@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Musta Classic on minun suosikki. nina.a.laakso@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Musta classic��.nina.a.laakso@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Cream Bear C1015H-1 Classic��
    minnoja@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Cream Bear C1015R-1 Classic reppu on ihanin. apsulih@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu <3

    lil_citcat(at)hotmail piste com

    VastaaPoista
  35. Musta iso reppu on suosikkini
    marja.palokangas@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  36. Olipas aivan ihastuttavia reppuja. Valintani tyttärelleni on Cream Bear C1002-2 "I Love Sweets" reppu.

    lauramannermaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu
    johanna.puoskari@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Ihania! Lemppari olisi tämä: https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu

    sievanen.johanna@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Onpa ihania! Valintani olisi Cream Bear C1015M-1 Classic reppu.
    jenna.pekkala@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Aivan ihania reppuja, ja vielä hyvän kokoisiakin!! Suosikkini Classic-mallistosta on Cream Bear C1015R-1 Classic.

    k-maria-(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Suosikkini on: Cream Bear C1015M-1 Classic reppu.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Mukana! Ihania reppuja:)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  43. Oiiiii, ihania! https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015h-1-classic-reppu

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Classic reppu,tuollainen iso sininen on valintamme. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Ihania! Cream Bear C1015M-1 Classic reppu vois olla passeli mun ekaluokkalaiselle ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Wau mikä arvonta pojalleni valitsisin Cream Bear C1015M-1 Classic repun jota äitikin saisi lainata toivottavasti
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  47. Cream Bear C1015R-1 Classic :)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  48. Cream Bear C1015M-1 Classic- reppu olisi hieno.
    -Petri
    peholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  49. Cream Bear C1015H-2 Classic minireppu
    Sarianna.saari95@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cream Bear C1015H-1 Classic ilkkupyy@gmail.com

      Poista
  50. Tuommonen musta iso reppu niiku kuvassa :) noora_heikkinen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  51. Meille tytön kanssa olisi mieluinen Cream Bear C1015R-1 Classic reppu.

    VastaaPoista
  52. Cream Bear C1015M-2 Classic minireppu
    sipe_944@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Poikani varmasti tykkäisivät Cream Bear C1015H-1 Classic repusta.

    mimosa.mammikoura(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  54. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Violetti classic reppu ois ihana!
    evetu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  56. Cream Bear C1015M-2 Classic minireppu olis niin kiva antaa lahjaksi eräälle pikkuiselle! :) tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  57. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu

    Tää ois kiva pikkutytölle :)

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Cream bear C1015M-1 classic ois meidän valinta.
    maikki1231@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Cream Bear C1015R-1 Classic reppu
    arvontasposti@luukku.com

    VastaaPoista
  60. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015h-1-classic-reppu Tämä olisi minun suosikkini. :)
    pikkuakantilkkuvakka @ gmail.com

    VastaaPoista
  61. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-2-classic-minireppu tämä ihanuuksien ihanuus on ehdoton lempparini! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Cream Bear C1015R-1 Classic reppu

    On tosi hienoja reppuja kaikki

    VastaaPoista
  63. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu groll34@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu�� linnea.niinikoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Niin ylisöpöjä nalleja, Cream Bear C1015M-1 Classic olisi valintani. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  66. Cream Bear C1015R-1 Classic reppu
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Aivan ihania reppuja.Cream bear C1015R-1 classic reppu.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  68. cream-bear-c1015h-2

    guss.josefin at gmail.com

    VastaaPoista
  69. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  70. Kylläpä on söpöjä �� tämä on tytön valinta: Cream Bear C1015M-1 Classic reppu
    Anu.pietilanaho(at)Gmail.com

    VastaaPoista
  71. Valintani olisi Cream Bear Adorable, työrepuksi ihan täydellinen.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  72. Aivan huikeen hienot reput! Kyllä kelpaa selässä kantaa:) Itse valitsisin Cream Bear C1015M-1 classic repun.
    marijantunen84(at)gmail.com

    VastaaPoista
  73. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015m-1-classic-reppu

    Tällainen olisi aivan ihana! :)
    krista.nissila@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Ihania 😍 cream bear olisi minunkin valintani.
    kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Cream Bear C1015M-1 Classic Musta reppu olisi ihana ��

    Soile.ketolainen@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Cream bear C1015M-1 classic reppu on meidän suosikki!

    katrikann@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu

    ☺️ lottahintsala@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Cream beat C1015M-1 classic ois valinta, niin söpöjä kaikki!��
    alamakijulia@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Upeita reppuja��valitsisin

    https://creambear.fi/collections/adorable/products/cream-bear-c1027-3-adorable-reppu ��

    merja.makipaa@luukku.com

    VastaaPoista
  80. Cream Bear C1015H-1 Classic
    Ilkkupyy@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu :)
    paivisalonen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  82. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu! Kaikki on kyllä upeita, tämä valinta sopis parhaiten 4.:lle pojalleni, jolle ei päiväkotireppua ole vielä ostettu. ��

    VastaaPoista
  83. Suosikkini on Cream Beat C1046-3 Universal reppu! Olisi tosi kiva "synttäriyllätys" ja synttärilahja, koska täytän huomenna 18.9 13- vuotta niin se tulisi ihanasti juuri sen jälkeen��❤
    aeramaki@gmail.com

    VastaaPoista
  84. olisipa ihanaa voittaa kummitytölle cream-bear-c1015m-1-classic-reppu!

    marjukka.valtanen@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Tyttöni valitsi tuon Classic-repun ruskeana. Se on kyllä ihana!
    https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-1-classic-reppu

    tuija.hyrskylahti@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Cream bear c1015M-1 mulle..luense3@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Musta Cream Bear C1015M-1 Classic reppu
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Cream Bear C1045G-1 Rock'n Roll reppu
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Cream Bear C1015H-1 Classic reppu
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  90. Onpas hauskoja!�� valitsisin C1015M-1
    -Kata

    VastaaPoista
  91. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu

    Onpa ihania ja laadukkaan näköisiä reppuja.

    VastaaPoista
  92. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu, kasityopajasaaruska@gmail.com

    VastaaPoista
  93. https://creambear.fi/collections/signature/products/cream-bear-c1015r-2-classic-minireppu Tämä
    On ihana ��

    Postia-lauralle@suomi24.fi

    VastaaPoista
  94. Cream Bear C1015R-1 Classic reppu

    paula_latva@luukku.com

    VastaaPoista
  95. Cream Bear C1015R-1 Classic reppu olisi aivan unelma omalle lapselleni, toivottavasti sen saisimme :)

    samppinen@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Cream Bear c1015m-1 classic reppu

    hide-sama@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu olis ihana reppu päiväkotiin ja yökylä reissuille. :)

    Alina.karkkainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Cream Bear C1015M-1 Classic
    eevariikkak@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Cream Bear C1015R-1 Classic reppu tulisi synttärilahjaksi lapselleni :D

    Valanko84@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu on kaikista söpöistä söpöin, sopis mun nuorimmaiselle täditettävälleni ����

    VastaaPoista
  101. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu.
    ekerttu.hurtig@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu olisi kuulemma meidän viisivuotiaan mielestä hänelle paras.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  103. Valitsen Cream Bear C1015R-1 Classic-repun. Jos arpa suosii minua, annan repun lapsenlapselleni.
    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Cream Bear C1015M-1 Classic voke1@luukku.com

    VastaaPoista
  105. Cream bear C1015M-1 Classic

    riika.leppanen@luukku.com

    VastaaPoista
  106. Voi suloisuus mitä reppuja ja kaikki mallit käy :*) memmuli81@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu. Mun suosikki. jaasan13(at) gmail.com

    VastaaPoista
  108. Cream Bear C1015M-1 Classic reppu :)
    ville7virtanen @ gmail.com

    VastaaPoista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3