perjantai 14. lokakuuta 2016

Kasvien lumoissa + arvonta

Aiemmassa postauksessani haaveilin uusista julisteista seinälle. Näistä yksi oli Flora of Finlandin kasvijuliste. Löysin Flora of Finlandin Instagramin kautta ja ihastuin heti heidän kuviinsa pelkistetyn kauniista kasveista, jotka tulivat upeasti esiin mustaa taustaa vasten. Kuvat tuovat mieleeni vanhat koulujen opetustaulut. Kuten moni on jo varmaan huomannutkin, niin kaikki luontoon liittyvä sisustusjuttu kiehtoo tällä hetkellä minua aivan valtavasti.

Flora of Finlandin on perustanut kaksi ystävystä Anna-Mari ja Laura. Molemmilla on samat intohimot taidetta, luontoa, yrittäjyyttä ja Suomi-brändin nostamista kohtaan.
Laskiaisena 2016 he päättivät, että keväällä isketään kädet multaan ja tuodaan Suomen luonnonvaraisista kasveista koostettu kasvion someen. Idea valokuvakasvioon lähti Jyväskylässä sijaitsevasta mustasta sähkökopista, jossa oli kuva maalatusta ahomansikasta.
Kasvioprojektin edetessä naiset loivat teosten ympärille yrityksen, jonka päämissiona tulevaisuudessa on omalta osaltaan nostaa Suomen luonto ja taide esille ympäri maailmaa. Yrityksen nimeksi tuli Flora of Finland. Vahva usko omaan visioon on kantanut naiset pitkälle lyhyessä ajassa.

Instagramissa Flora of Finlandin kuvia nähtyään ihmiset alkoivat kysellä julisteita. Minä mukaan lukien :) Suurin, tunnerikkain ja jännittävin hetki Flora of Finlandille on ollut tähän mennessä verkkokaupan avaaminen 2.10.2016.
 Nyt on siis saatavilla julisteita ja sisustuskortteja ensimmäisestä painoserästä.

Kasvivalokuvan taival luonnosta julisteeksi on pitkä ja monivaiheinen. Itseäni erityisesti kiehtoi se, että kuvaus tapahtuu luonnossa mukana kulkevassa studiossa. Kasvi poimitaan varoen maasta ja putsataan kuvauskuntoon ja kuvauksen jälkeen kasvi istutetaan takaisin maahan. Tässä on todellakin otettu luonto huomioon.

Myyntiin tulevien erien määrät pysyvät pieninä, eli mitään massatuotantoa ei ole luvassa. Valikoiduista kuvista tehdään rajattuja eriä, jotka on painosmerkittyjä ja sitä myötä jonain päivänä keräilyharvinaisuuksia.
Tulevaisuudessa on luvassa paljon muutakin kuin valokuvataidetta ja yhteistyötä tullaan tekemään myös muiden suomalaisten design-yritysten ja taiteilijoiden kanssa. Kannattaa siis tilata Flora of Finlandin uutiskirje heidän nettisivuiltaan, niin pysyy ajantasalla (löytyy sivujen alalaidasta).




"Tavoitteemme on tukea suomalaista käsityötä, taide- ja design-alaa, luontoa, yrittäjyyttä sekä nostaa Suomi-brändiä maailmanlaajuisesti. Tahdomme yrityksemme pysyvän suomalaisena ja kääntää ihmisten katseet taiteen avulla takaisin luontoon. Haluamme tulevaisuudessa kasvaa suurimmaksi suomalaiseksi design-yritykseksi." 
-Laura ja Anna-Mari






Minä olen ihan lumoutunut näistä korteista ja julisteesta. Nyt sain siis haaveilemani julisteenkin keittiön seinälle. Toistaiseksi taulu saa odotella olohuoneen pöydän päällä, että pääsen ostamaan Clas Olhsonilta taulutarraa, josta joku ihana lukijani minulle vinkkasi.. reikiä ei tarvitse tehdä seinään edelleenkään :)















Järjestän arvonnan Instagram-tililläni @venlasof, jossa arvon yhden Flora of Finlandin Käenkaali -julisteen A3-koossa (29,7 cm x 42 cm). Palkintojulisteen mukana tulee myös signeerattu aitoustodistus. Arvontaan voi osallistua perjantaihin 21.10.2016 saakka.

Haluaisin kuulla myös teidän mielipiteen näistä julisteista, onko muita jotka tuovat luontoa sisälle? :)


Postaus toteutettu yhteistyössä Flora of Finlandin kanssa

 

3 kommenttia:

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3