maanantai 15. elokuuta 2016

Takinkääntäjän syyspipo







Vanhin tytöistä sai synttärilahjaksi ihanan Pomp de luxin kääntötakin viime keväänä. Se kuitenkin kaipasi jotain asusteita seurakseen. Meillä kun tuntuu olevan vaan ja ainoastaan mustia ja valkoisia pipoja niin googletin josko löytäisin jonkun nopean pipon ohjeen. Pipon ohje löytyi kuin löytyikin,  youtubesta :o Olipa muuten helppo seurata samalla ohjetta suoraan videolta kun virkkas menemään.
Mätsäävät langat löytyi onneksi omasta varastosta. Lankana käytin Dropsin Alpacaa kaksinkertaisena ja koukkua nro 6.

Huivin olen neulonut jo kauan sitten, mutta siinäkin väri oli juuri sama kuin tuossa Alpacassa, joten ne sopii keskenään. Huiviin olen kirjoittanut ohjeenkin ja se löytyy TÄÄLTÄ.

Meillä alkoi tänään hässäkkä, kun vanhimmainen lähti eskariin ja kaksi seuraavaa pikkukouluun (avoin varhaiskasvatus). Minä niitä kuskailen eessun taassun pitkin päivää. Sattuu menemään vielä sopivasti ajat limittäin ja eihän ne tietenkään samassa rakennuksessakaan ole. Tänään käytössä oli onneksi auto, mutta jatkossa mennään pyörillä ja peräkärryllä. Hieman kauhistuttaa miten käy näiden postailujen kanssa, mutta toivotaan että aikaa ja voimia riittää muuhunkin kuin pyöräilyyn :D

Nautitaan syksystä ja tunnelmoidaan pimeinä iltoina.

1 kommentti:

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3