torstai 7. heinäkuuta 2016

Räpsyjä








Sadetta riittää näillä tonteilla sen verran että sisätiloissa on pysyteltävä. Ajankuluksi otin kameran käteen ja räpsin huvikseni muutamia otoksia. Näiden kuvien jälkeen kävin lainaamassa oikein valokuvauskirjoja kirjastosta. Sen verran opin jo ensimmäisiltä sivuilta, että nyt olisi aika hankkia uusi objektiivi. Kuvausinnostus on sen verran kova, ettei kuvien laatu enään miellytä laisinkaan. Itseasiassa minullahan ei ole omaa kameraakaan vaan olen ottanut kameran veljeltäni lainaan. Jostain syystä se on ollut minulla jo aika kauan aikaa "lainassa" :D

Kertokaapa vähän minkälainen objektiivi olis tarpeeksi hyvä ja  mielellään edullinen tällaiselle harrastajalle, mutta silti vaativalle itseopiskelevalle kuvaajalle? 



5 kommenttia:

  1. Noloja tilanteita välttääksesi: se on objektiivi.

    Suosittelen esimerkiksi 35mm f/1.8 kiinteää objektiivia. Tässä tapauksessa 35mm on objektiivin polttoväli. Kuvakulma laajenee, kun polttoväli pienenee.
    f/1.8 taasen on suurin aukon koko. Mitä pienempi luku, sitä valovoimaisempi objektiivi on. Silloin saat taustat mukavasti sumeaksi ja myös hämärässä kuvaus onnistuu.

    Yhteenvetona vielä. 35mm/45mm/50mm polttoväli ja 1.6/1.8/2.0 aukko. Eri kameramerkeillä on omat vaihtoehtonsa. Uutena edullisemman pään hinnat pyörii noin 100-300e välillä.

    Esimerkkikuva polttoväleistä: http://www.cameralabs.com/reviews/Nikon_Nikkor_AF-S_28mm_f1-8G/images/results/21mm-50mm%20frames.jpg

    Esimerkkikuva aukoista: https://c2.staticflickr.com/8/7167/6792210519_ddb268a502_b.jpg

    Esimerkkikuva 35mm f/1.8 objektiivilla: http://aflenses.net/wp-content/uploads/2012/07/8475980364_0a92b727df_o.jpg

    VastaaPoista
  2. Suuret kiitokset tästä tietopaketista! auttoi paljon. Ja kuten huomaat, kameratietämykseni ei ole kovin kummoinen :D:D Anteeksi siis pienet mokani.

    VastaaPoista
  3. Minä tiedän asiasta vielä vähemmän,
    mutta osallistuppas kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  4. Kiinnitä huomiota kuvien rajauksiin. On jotenkin vaikea katsoa kuvia jos siinä on paljon esineitä yms joista puuttuu osa. Esim neljäs kuva ylhäältä niin viherkasvi ei näy kokonaa, taulu ei näy kokonaan ja lautasestakin puuttuu osa ja taso myös jää vähän häiritsee. Itse en kuvaa juurikaan tästä syystä kun olen niin vaativa mikä on hyvä kuva �� Mutta hyvää tuossa yllämainitussa kuvassa on se että se häiritsee eli aiheuttaa jonkun tunteen - eikö se ole kuvien tarkoitus �� Onnea kuvaamisen maailmaa! Minäkin haluaisin mutta minua kuvaaminen ahdistaa ja tuntuu etten voi olla oikeasti läsnä tapahtumissa tai maisema kokemuksissa jos joudun ottaa kuvia kun pitää miettiä miten ottaa jotta tulee hyvä. Tiedätkö niin kuin olisi kännykällä kokoajan jos on kamera takana �� T. Satunnainen lukia ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi. Minulle kuvaaminen tuo mukavaa haastetta ja uutta asiaa on mukava opetella. Mitä korkeammalle asettaa omat rajansa, niin sitä hauskempaa on huomata niitä onnistumisia. Nämä palautteet ovat tärkeitä kehittymisen kannalta. Minäpä kiinnitän huomiota rajauksiin.

      Poista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3