tiistai 1. syyskuuta 2015

Betoniaskarteluja + lampun ohje





Olen Pinterestiin keräillyt omaa kansiota kiinnostavista betonitöistä. Betonilamppu on ollut sellainen, joka on aina kummitellut takaraivossa, että sitä täytyy kokeilla. Tein nyt sitten samalla kertaa pienen betonitason (ei vielä kuvia), lampun ja kaksi tuikkualustaa.

Tarvikkeet lamppuun:
1 säkki hienobetonia (Vetonit S 30)
n. 3 1/2 l vettä
pahvirasia (itseltä löytyi Iittalan kastehelmi astioiden myyntipakkauksia eri kokoisia)
Lampun johto, josta löytyy katkaisin ja lampun kanta
Iso hehku

Tee pahvirasiaan johdon mentävän reikä ihan alareunaan yhdelle sivulle. Pahvirasia kannattaa teipata vahvalla teipillä ympäriinsä, mikäli haluaa paketista vähän vahvemman. Itsellä lampusta tuli vähän tuollainen pullottava :) 

Sekoita betoni ja vesi betoninsekoittajalla.

Vedä lampun johdon reiästä niin, että kanta tulee pahvirasian sisäpuolelle. Asettele kanta keskelle rasiaa pitäen sitä toisella kädellä koko ajan paikallaan ja toisella lätki betonimössöä johdon ympärille. Betonia voi laittaa ihan niin paljon, että kanta peittyy lähes kokonaan, mutta varo, että betonia ei joudu kannan sisäpuolelle. Tässä haasteena on se, että kannan saa laitettua suoraan. Itsellähän tuo meni vähän kallelleen :)

Anna betonin kuivua pari päivää. 
Ihastele! :)

Tuikkuaslustat voi tehdä laittamalla pahvirasiaan (Pringles-purkit ois hyviä tähän) betonia X määrä ja asettamalla tuikku keskelle betonia. Itse laitoin tuollaiset tuikut missä on kirkas muovireunus. En tiedä edes saako niitä reunoja koskaan tuosta irti, mutta voihan siihen vaihtaa aina pelkän kynttilän :D. 

Tällaisia kokeiluja tällä kertaa. Mikäli jollakin on parempia sekoituksia näihin tarkoitukiin niin saa kertoa. Itse olisin ehkä halunnut hitusen tasasemmat pinnat noihin, mutta olisi kai täytynyt tehdä jotain erilailla.

9 kommenttia:

  1. Hieno! Sama betonilampun ohje taitaa minullakin odottaa Pinterestissä. Ja nyt kun näitä betonitöitä näkee siellä täällä niin kai se on itsekin vielä kokeiltava! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta,täytyy kyllä kokeilla. Itse pyöritelly päässä,et saako johdon laittaa betoniin ym. Mut ei kai siinä ole mitään vaaraa. :)

    VastaaPoista
  3. Kokeiluun menee! Ostitko betonin ihan perus rautakaupasta vai käytitkö sitä askartelubetonia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iha rautakaupasta ostin. Oisko ollu jotai 7e/säkki:) tosiaa ei ihan sileää jälkeä saanut, joten jos sellaista halajat ni kannattaa kokeilla jotain eriä.

      Poista
  4. ihania! mulla "betonibuumi" ollut päällä jo yli viisi vuotta, se alko hääkoristeaskarteluista. me tehtiin sillon tuikkujalkoja pahviputkiin jotka rasvattiin vuokaspraylla nii tuli vähän sileämpi pinta ja oli helppo irrottaa kuivuttua. samoin tuikun reunat voideltiin sillä ja tuikku painettiin vähän syvemmälle betoniin niin jäi kunnon kolo johon voi kynttilän aina vaihtaa.

    VastaaPoista
  5. Voi ihana, kun löysin tänne.Olen miettinyt jo jonkin aikaa miten tuommoinen lampunjalka käytännössä valetaan ja miten se toimii.Kiitos ohjeesta:)!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeista! Tuo lamppuidea on loistava.

    VastaaPoista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3