keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Virkatun tuttiremmin ohje




Yksi lukijoistani oli löytänyt vanhan postauksen blogistani, jossa oli tuo yllä oleva valkoisen tuttiremmin kuva. (Itse en uskalla lähteä vanhoja postauksia selailemaan, sen verran noloja kuvia ja tekstejä :)). Tämä lukija toivoi, että antaisin hänelle ohjeen tuohon tuttiremmiin. Ajattelin, että laitan sen näin ihan yleiseen jakoon, että muutkin kiinnostuneet pääsevät kokeilemaan.

Tarvitset:
12-säikeistä kalalankaa
Puikon nro 2
silkkinauhaa
kiinnitysklipsin
ohutta silkkinauhan väristä ompelulankaa

Virkkaa alkuun 4 ketjusilmukkaa (kjs).
1. krs: virkkaa 3 pylvästä (p) ensimmäiseen ketjusilmukkaan, 2 kjs, 4p samaan ketjusilmukkaan. käännä työ.
2. krs: siirry piilosilmukoilla ketjusilmukkakaareen. Virkkaa kaareen 4p 2 kjs 4p. Käännä työ.

Toista 2. krs ohjetta kunnes olet tehnyt yhteensä 15 kierrosta. Siirry sen jälkeen piilosilmukoilla ketjusilmukkakaareen.Virkkaa 20 kjs ja kiinnitä piilosilmukalla ketjusilmukkakaareen. Virkkaa tämän jälkeen lenkki täyteen kiinteitäsilmukoita. Ne saavat olla todella tiheässä. Virkkaa tämän jälkeen ps kjs-kaareen. Katkaise lanka ja päättele.
Ompele klipsi alareunaan vetämällä virkattu nauha klipsin läpi ja taittamalla nauha alareunasta kaksinkerroin yhden kerroksen verran.
Tee lenkin alapuolelle silkkinauhasta rusetti ja ompele se ohuella ompelulangalla vielä kiinni, jotta rusetti ei pääse aukeamaan.

Että näin! Joko näistä mun ohjeista kohta kirjan saisi? :o Kertokaapas sitten miten ohje toimii. Mää niin nautin tästä, että voin jakaa näitä ohjeita teille ja saatan saada jopa jonkun innostumaan käsitöistä :)

12 kommenttia:

  1. Ompas nätti! Ite olen tehnyt ihan vain muutaman pylvään kerroksia päällekäin virkkaamalla, mutta nämä on paljon sievempiä :). Aloitin koko homman virkkaamalla kiinteitä silmukoita klipsiin. Mukavia ja nopeita pikkuväkerryksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä idea virkata suoraan klipsiin. Säästyy ylimääräiseltä ompelulta :)

      Poista
  2. Ihana ohje, kiitos! Ja ymmärrän hyvin tunteen, ettei paljon viitsi katsella omia vanhoja postauksia ;D Hui kamala, mitä kamalia kirjoitusvirheitä ja ihmeellisimpiä lauseita sitä on saanut kehiteltyäkään alussa! Mutta ainakin siinä näkee, että oma blogi kehittyy koko ajan, ja eikös se olekin hyvä asia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on hyvä asia:) itse näen myös miten kännyköiden kamerat ovat kehittyneet vuosien varrella:) Edelleen kuvat otan puhelimella mutta näillä mennään toistaseksi.

      Poista
    2. Miä kans otan kuvat kännykkäni puhelimella, sillä sitä kautta pystyn niitä muokkaamaan ja suoraan lähettämään blogiin. Digikamera useimmiten hukassa ja järkkäriä en omista (ainakaan vielä). Ja siä saat kyllä hyvin puhelimella otettua kuvia, paremmin ku miä! ;)

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta. Sain ekan juuri valmiiksi...olikin tosi helppo ohje. :)

    VastaaPoista
  4. Mistä noin kaunis tutti(kin)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En millään muista minkä merkkinen tuo tutti on. Löysin sen sattumalta laatikonpohjalta. Se on ostettu Haaparannan Barnens husetista, sen muistan :)

      Poista
  5. Kiitos ihanasta Babypantsien ohjeesta, tein juuri pantsit pienelle sukulaistytölle ja niistä tuli todella kivat ja lämpöiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä :) Teitkö samalla silmukkamäärällä kuin ohjeessa?

      Poista
    2. Silmukkamäärää jouduin muokkaamaan, kas kun tein pantsit kokoon 98 ja Dropsin Babymerino-langalla. Mutta kävi tosi helposti, kun tuo kuvio on 10:llä jaollinen!

      Poista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3