keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Nepparihuivi-inspiraatio ja arvonta!







Sain yhtenä iltana inspiraation, enkä meinannut saada unta. Ajatus on hautonut päässäni muutaman päivän ja nyt pääsin vihdoin ja viimein toteuttamaan sen. Siitä tuli just sellanen kuin mielessäni sen hahmottelin..AINAOIKEINNEULOTTU NEPPARIHUIVI.
Odotan jo, että pääsen pukemaan lapset Gugguun ihaniin paitoihin ja näihin huiveihin. Ne niin sopivat yhteen yksinkertaisuutensa vuoksi, mutta molemmissa on silti jotain jujua. Heti tietenkin välähti päähän kuva samantyylisestä piposta ja kun vain lankaostoksille pääsen niin pipotkin pääsevät alulle.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Haluan myös palkita teidät rakkaat lukijat ARVONNALLA siitä hyvästä, että lukijamääräni on vähintäänkin tuplaantunut tässä parin kuukauden sisään. Palkintona on mikäs muu kuin tuo kyseinen lasten Nepparihuivi. Arvontaan voit osallistua YHDELLÄ ARVALLA kommentoimalla tähän postaukseen minkä värisen huivin haluaisit itsellesi ja minkä kokoiselle lapselle se tulisi. Toki saa jättää muitakin terveisiä;) ja KAHDELLA ARVALLA voit osallistua kommentin LISÄKSI jakamalla tämän postauksen facebookissa. Jätä myös jonkinlainen yhteystieto josta sinut voi tavoittaa.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Arpaonni suosi tällä kertaa JOONAS KINNUSTA! Onnea voittajalle, otan sinuun yhteyttä :)

56 kommenttia:

  1. Hellou! Huikee idis! Jos voittaisin, antaisin huivin kummipojalleni, joka täyttää tässä kuussa 14. Ja värit... Hmmm... Petrooli, ehkäpä?
    Osallistun 2 ARVALLA ;-)
    Heli H.

    VastaaPoista
  2. Hieno idea! Vaikea valinta... Harmaana tyttärelleni ja pojalle yhteiseksi, ikerosta huolimatta samankokoisia eli n. 5v. kokoa. Yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  3. Mukana yhdellä arvalla! ;) harmaa ja 1v mini miehelle tulisi. Täällä sitä käyn aina tutkimassa, mitä olet aikaiseksi saanut, ehkä hieman jäänyt jotain mieleenkin, mitä voisi itsekin toteuttaa!!

    VastaaPoista
  4. Mukana yhdellä arvalla. Menisi eräälle 8-vuotiaalle neitoselle lahjaksi. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana! =D ihania huiveja. Jos väri piti valita noista kolmesta niin musta mut jos ite saa päättää niin ihan mikä vihreän väri vaan paitsi vaalean! =D

    VastaaPoista
  6. Musta 3-4 - vuotiaalle pojalle :) t. Ellu

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukana. Harmaa ehdottomasti. :) voisin käyttää sekä pojalla tai tytöllä! :) -mh- miia.hanhisuanto@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Yksi arpa ja harmaa huivi. Tyttöselle joka täyttää 8 vuotta.

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva idea! Minä haluaisin voittaa (yhdellä arvalla) harmaan huivin joka sopisi noin 1 -3 -vuotiaille. Ja jos haluaisit näihin ohjeen kirjoittaa niin olisin kiitollinen!

    VastaaPoista
  11. Harmaa tai musta huivi tulisi 1-vuotiaalle pojalle.

    VastaaPoista
  12. Musta on aina varma valinta, kouluunmenijälle... Yhdellä arvalla mukana.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  13. Poikavauvalle, näistä harmaa, jos kudot uusia niin sininen.

    VastaaPoista
  14. Huippu idea ja mukana arvonnassa yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  15. 3-vuotiaalle ois ihana tuo harmaa, yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  16. Aivan ihania nämä ja kaikki muutkin mitä oot tehny.. yhdellä arvalla mukana. Ja näistä ottaisin oranssitukkaselle 3-vuotiaalle tytölle tietty oranssin. T.Ansku

    VastaaPoista
  17. Hieno idea kyllä! Yhdellä mukana! 3v pojalle harmaa. :)

    VastaaPoista
  18. Musta n.10v lapselle:) Yhdellä mukana. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana yhdellä ja harmaa 1vuotiaalle. Tosi kiva idea. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  20. Osallistun kahella arvalla,jos vaikka onni olis mun puolella:p oranssi kelpais meijän reilu 2-vuotiaalle ja tiiät et mut tavottaa viestillä:)

    VastaaPoista
  21. Ihana! Yhellä mukana, valkonen olis ihana väri 2v tytölle :)

    VastaaPoista
  22. Harmaa tai keltainen ois ihana! 7-,5- ja 1-vuotias sais sit tapella kuka sen saa :P

    VastaaPoista
  23. Onpas kiva! 3-vuotiaalle tulisi ja väri voisi olla sininen/petrooli/turkoosi
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. 9-vuotiaalle tytölle, violetti olisi aika kiva. Ja arvalla mukana
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. harmaa 10-vuotiaalle!
    aivan ihana idea,kaulaa lämmittämään!
    t.Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. keltainen 1-vuotiaalle!
    t.Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. Ihkut huivit! Harmaa kelpaisi syksyllä 1,5v tytölle :)

    VastaaPoista
  28. Harmaa tai musta huivi 3-vuotiaalle tytölle.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Harmaa, pinkki tai musta huivi 8-vuotiaalle tytölle =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla mukaan, petrolli 7v pojalle ja musta itselleni. Pojan lempiväri keltainen, joten petrolli on lähellä. Ihanan näköisiä huiveja.

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana, oranssi tai musta ja n. 1-3vuotiaan kokoa

    VastaaPoista
  32. yhdellä arvalla mukana! kiva idea! huivi tulis 2. v pojalle ..harmaa ois kiva:)- Marijaana.hoisko@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihanat! Yhdellä arvalla mukana ja toive olisi tuo sinappinen huivi 1-vuotiaalle. :)

    VastaaPoista
  34. Ihana! meille kelpais musta tai harmaa. Yhdellä arvalla mukana.
    T. Maija S

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana. Harmaa sopisi pikkuisille tytöilleni (2 ja 3v) yhteiseen käyttöön. Ihana huivi! Osaisiko tuollaisen tehdä myös itse?! :) jo_hannan(at)hotmail(piste)com

    VastaaPoista
  36. hienoja:) sopeis pikkuselleni gugguun hupparin kans. Harmaa 1. vuotiaalle. satu.oikarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukana. Harmaa huivi olisi kiva 1-vuotiaalle pojalle.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  38. Mukana kahdella arvalla. Nätti huivi. :) Musta tai harmaa vuoden ikäiselle pojalle.
    meeri.peratalo@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Aiva huippuja! Meijän 2,5 tytölle tuommone oranssi.
    -mata

    VastaaPoista
  40. Musta huivi n. 1vuotiaalle olisi mieleinen :) johanna.py@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Yhdellä mukana! harmaa ois ihana. tulis 1v 8kk ikäiselle :)

    VastaaPoista
  42. Yhellä mukaan.harmaana tulis kohta 1vuotiaalle.:) salla

    VastaaPoista
  43. keltainen huivi 3-vuotiaalle. heini.a-o@luukku.com, yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  44. Yhdellä mukana.Onpa kyllä ihana huivi! 2v pojalle tulis ja harmaana. -mivantti@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihana huivi! Yhdellä arvalla mukana, valitaan keltainen ja kokoa 130 cm / 9 v.

    VastaaPoista
  46. Yhdellä mukana, kaunis keltainen tähtäimissä, kokoa saisi olla noin 140 senttiselle asti eli reilusti.

    VastaaPoista
  47. Yhdellä mukana! Luonnonvalkoinen ois kiva puolivuotiaalle :) -rousku

    VastaaPoista
  48. Yhdellä mukana. Musta ja noin 3v kokoa :)

    VastaaPoista
  49. Tummansininen tai turkoosi, 3 vuotiaalle. Arvalla mukana
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Violetti, 9-vuotiaalle, tyttö rakastaisi tämmöistä
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Petrooli (tai musta/sininen) 6-vuotiaalle pojalle
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Arvalla olen mukana, Musta olisi käytännöllinen väri, sopii kaiken kanssa. Ja tulisi 3,5 vuotiaalle
    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. 5-vuotiaalle pojalle tummansininen tai musta
    miiokoski(at)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Kaunis keltainen, arvalla mukana. Kokoa saisi olla sen verran että koululaisellekin vielä menee...
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  55. Musta ja 5-vuotiaalle. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Huivi tulisi n. 4 - 5 -vuotiaalle ja väri voisi olla vaikkapa harmaa.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3