tiistai 23. lokakuuta 2012


HUH..kaksi kuukautta kestänyt projektini on saatu päätökseen. Tätä olen joutunut pitämään salassa, sillä tämä tuli lahjaksi appiukolleni, joka jäi eläkkeelle komisarion virastaan. Tämä on siis "tikkuripaita" tai "luotolainen", millä nimellä kukanenkin sitä nyt haluaa kutsua.. eli suomennettuna siis Hailuotolainen perinnevillapaita. Appiukkoni on viettänyt lapsuuden kesiään Hailuodossa enonsa luona ja hänessä siis vähän virtaa hailuotolaista verta. Kovasti halusi itselleen tällaista villapaitaa, mutta kun kaupassa maksavat valmiina jotain 300€:n luokkaa niinpä minä ilmottauduin vapaaehtoiseksi tekijäksi. Silloin päätimme vain, että teen sitten kun hän saa langat ostettua. Lankahan pitää olla aitoa hailuotolaisen lampaan villaa ja sitäkin saa tietääkseni vain yhdestä kaupasta. Lankoja kun ei alkanut kuulumaan niin päätimpä sitten yllättää papan ja tilata itse langat ja tehdä paidan valmiiksi eläkkeelle jäämiseen mennessä. Onneksi sain lankakustannuksiin apua mieheni sisaruksilta, sillä pelkästään langatkin tulivat maksamaan lähemmäs 100€. 
Paita valmistui ajoissa ja appi oli tyytyväinen :) 
 
Tämä on siis vienyt suurimman osan vapaa-ajastani viimeisten kahden kuukauden aikana ja nyt kun se on valmis niin onpas vähän orpo olo. Eiköhän niitä uusia töitä ilmaannu kuitenki hyvinkin nopeasti :)

Ohje: Suuri käsityölehti 10/2001, hieman mittoja muunnellen.
Lanka: 3-säikeistä hailuotolaisten lampaiden villalankaa n.1300g

2 kommenttia:

  1. huhhhuh ja vau! mieletön työ! miten ihmeessä saat valmiiksi noin isoja ja hienoja töitä? :)

    VastaaPoista
  2. Työtä kieltämättä riitti. Puikotkin olivat 2,5 ja 3. Mutta oon niin ylpeä itsestäni kun kärsivällisyys riitti. Ja ylpeä miehestä, joka jaksoi taas kaikki lankakasat ja levällään olevat puikot :) Joskus on kiva ottaa noinkin iso haaste vastaan.

    VastaaPoista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3