sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kauan haaveenamme ollut kahdenkeskinen reissu mieheni kanssa toteutui vihdoin ja viimein. Kaksi vuotta sitä on odotettu. Kävimme kahden päivän reissulla rajan takana Luulajassa. Olen käynyt siellä kerran aiemmin, oisinko ollut 14-vuotias.. muistikuvat olivat siis hyvin hataria mutta odotukset korkealla :)

Menomatkalla näytti ilma pelottavan synkältä, mutta se ei reissumieltä laskenut. Saatiin nauttia perille päästyämme auringosta ja leudosta tuulesta.


Kiersimme ensin Luulajan keskustan ja sitten käytiin ilta-ajelulla Storhedenissä, josta löytyi kaikki mahdolliset kotiin ja asumiseen liittyvät kaupat, sekä Gammalstadissa, joka oli ihanan pieni punaisten tupien kylä..Sinne olisin voinut jäädä vaikka asumaan..noh..en ehkä ihan, mutta kesämökin oisin voinut laittaa :)




Kyllähän me nautittiin lomasta! Käveltiin ja katseltiin, vähän tehtiin ostoksia, istuskeltiin auringossa jätskiä syöden ja seurattiin paikallisten asukkaiden iloista joukkoa. Päälimmäinen asia mikä reissusta jäi mieleen olikin se, että kaikki olivat niin hyväntuulisia ja ystävällisiä. Ei näkynyt juopottelevia teinejä eikä juoppoja yleensäkään. Yksi tais olla, mutta poliisi nouti samantien kaljat pois. Roskia ei ollut kaduilla vaan kaikki laittoivat roskansa roskiksiin. Yövyttiin Quality-hotellissa Storgatanilla, eli ihan keskustassa. Sekin oli erittäin positiivinen kokemus. Hinta-laatusuhde oli kohdillaan, yöstä maksoimme 790kr.








Nauttikaa niistä hetkistä kun saatte vaan olla ja antakaa ajatusten levätä. Näin minäkin tein ja nyt on mukava palata takaisin arkeen ja kahden pikkutytön pompoteltavaksi =)

Mieleni halajaa uudestaan Luulajaan!..ehkä syksyllä naisporukalla?!

1 kommentti:

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3