torstai 7. helmikuuta 2019

Sateenkaaren pään ken löytää...






Joulukuussa otin tauon somesta. Keräsin pinon lukematta jääneitä käsityökirjoja ja selailin niitä läpi aina kun oli aikaa. Pelattiin Muuttuvaa labyrinttia ja oltiin vain yhdessä perheen kanssa. Sometauko teki todella hyvää..varmasti koko perheelle. 

Ilman tylsiä hetkiä ei synny luovuutta eikä inspiraatioita. Niitä tylsiä hetkiä minulla ei ole viime aikoina oikeastaan ollut. Työ, perhe sekä kuntosaliharrastus on vienyt ajatukset muualle ja postausaiheet ovat olleet todella vähissä. Ei vain yksinkertaisesti tiedä mistä kirjoittaa niin silloin on parempi olla hiljaa.

Saman asian huomaan toistuvan joka vuosi tähän aikaan talvesta. Pimeys vie mehut kaikelta ylimääräiseltä. Nyt kun aurinko alkaa vilahtamaan enemmän ja enemmän joka päivä, huomaan myös itsessäni piilossa olleen luovuuden pursuavan ulos ja tulee tarve päästä toteuttamaan ideoita.

Uutta innostusta antoi myös Kirjapajalta saapunut Kirjonta juttuja -kirja, jossa oli tuotu modernia ilmettä vanhaan tekniikkaan. En ollut aiemmin kokeillut edes kirjontaa, mutta selkeät ohjeet saivat minut kokeilemaan itselleni aivan uutta juttua. Niin mukavaa ja nopeaa!

Kirjontakehyksiä saa ainakin tilattua Paapolta ja langaksi sopii kaikki muliinilangasta villalankaan, kunhan se menee kankaasta läpi.

Innostuitko?

Aurinkoista kevättä teillekin ja paljon luovia hetkiä! <3







1 kommentti:

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3