torstai 11. toukokuuta 2017

Tennarit tekee kesän? (sis. alekoodin)

Meillä on lunta edelleen maassa ja kelit ovat mitä oudompia. Aurinkoa ja lunta tulee vuoron perään. Katse on silti suunnattuna kohti kesää ja uhallakin olen siirtynyt keveämpään vaatetukseen.

Sain Crocsilta muutaman parin kevätkenkiä kokeiluun. Viime kesän perusteella tiesin jo, että kengät istuvat hyvin ja ovat erittäin miellyttävät jalassa. Crocsin kengistä on tullut meidän perheessä sekä aikuisten, että lasten lempparit.

Women´s CitiLane Sequin Slip-Ons


Kolme saamistani kenkäpareista oli Crocsin Citilane -mallistosta. Mallisto on saanut inspiraation vintage -tennareista, jotka sopivat rentoon tyyliin.

Näissä naisten kengissä kangaspäällinen on koristeltu paljetein (kyllä, arvelutti muakin), mutta eipä ollu yhtään liian glitterit vaan paljetit tuovat just sopivasti kenkään ilmettä ja kiiltoa. Itse asiassa paljetteja ei kyllä huomaa edes kuin ihan läheltä katsottuna. Jalkaan kenkä on mielettömän hyvä. Sopivan kapea  ja pehmeä askeltaa. Väreistä löytyy myös kulta ja hopea.





Kids´ CitiLane Novelty Slips-Ons
Näissä lastentennareissa on tropiikki -aiheinen kuviointi ja väri on pirteä violetti-sininen. Nämä kengät tuovat mukavaa vaihtelua meidän lasten yksitoikkoiseen vaatetukseen :)
Kengissä on kaksi joustavaa kangaskaistaletta, joka helpottaa pukemista ja riisumista.

  
Kid´s CitiLane Roka Slip-on
 Tämä monipuolinen kenkä sopii monenlaiseen menoon. Mukava ja rento malli, johon on yhdistetty Crocsille tyypillinen pinta ja tennarin kepeä malli. Hengittävä ja kevyt kenkä ei hiosta päivän leikeissä. Puhdistaminenkin käy leikiten TPU-pinnan ansiosta. Mallia löytyy myös aikuisten koossa.


Kids´CitiLane Slip-on Sneakers
Isommat tytöt olivat haltioissaan näistä kimallekengistä. Kuten muissakin Citilane -malleissa niin näissäkin pukeminen ja riisuminen käy näppärästi. Nämä ovatkin jo kovassa käytössä meillä ja kinastelu kuuluu joka kerta kun ollaan lähdössä, että kumman vuoro on laittaa jalkaan.
 
Men´s Crocs Kinsale 2-Eye Shoe


Isoin ja positiivisin yllätys on itselleni ollut Crocsin miesten mallit. Ne ovat tyylikkäitä ja moneen tilanteeseen sopivia. Tämä malli on yksi niistä. Voisko sanoa, että nämä ovat miehekkään sirot kengät ja mukavuus on täys kymppi. Näissä kengissä on mokkanahkainen päällinen ja kaksireikäinen nauhoitus. Värivaihtoehtoja oli harmaa, beige ja tämä tummansininen.


Jos et ole vielä itse kokeillut Crocsin kenkiä, niin tässäpä oiva tilaisuus:
Saan tarjota teille lukijoilleni 25% alennuksen yhdestä ostokerrasta. Alennuksen saat käyttämällä koodia "SUMMER25". Tarjous on voimassa 12.5.-15.5. (pe-ma) Crocsin verkkokaupassa sekä liikkeissä.



Tuotteet saatu yhteistyössä Crocsin kanssa

2 kommenttia:

  1. Noi naisten paletein koristellut kengät on tosi coolit! Varmasti sopii niin arkisempaan käyttöön kuin vaikkapa bileisiin :)

    VastaaPoista

Pienikin kommentti piristää:)