keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Raakasuklaaresepti




Minua on alkanut valtavasti kiinnostamaan ja koukuttamaan nämä raakaruuat. Raskauden jälkeen lisäsin ruokavaliooni puhtaita ravintoaineita ja jätin pois enimmät leivänsyönnit. Mikään tarkka en edelleenkään ruokieni suhteen ole, mutta pyrin välttämään liiat sokerihötöt mikäli mahdollista.
Olotilani on muuttunut selvästi ja vatsani toimii paremmin kuin koskaan.

En ole millään dieetillä. Homma vaan menee niin, että kun elimistö tottuu syömään puhdasta ruokaa ja sokeri jää vähemmälle niin sitä ei vain tee enään mieli syödä makeaa. Kaverini oli sitä mieltä, että eihän herkun tarvitse olla terveellistä..ei niin, mutta onhan se aina plussaa. Ja toisen herkku voi olla toiselle jotain ihan muuta. Nämä on tottumiskysymyksiä.

Nyt kun olen näitä raakasuklareseptejä kokeillut muutaman kerran, niin jaan tämän eilen tekemäni suklaaohjeen, josta jopa lapset tykkäsivät. Maku muistuttaa paljon tummaa suklaata. Lucuma-jauhe toi kivan makeutuksen muuten aika tujakkaan makuun. Se on tästä lähin ehdoton makeutusaine minun raakasuklaissa :)

RAAKASUKLAA

1 dl kaakaovoita
n.1 dl kylmäpureistettua kookosöljyä
½ dl hunajaa
1 dl raakakaakaojauhetta
 ½ dl lucuma-jauhetta

Lisäsin suklaan sekaan maapähkinäoitä ja inkamarjoja pieneksi pilkottuina.

Sulata voi ja öljy kulhossa vesihauteessa (kiehauta vettä ja ota pois levyltä. Lisää kulho kattilan päälle). Lisää muut aineet kulhoon ja sekoita massa tasaiseksi.
Muottina käytin pientä irtokakkuvuokaa johon laitoin pohjalle leivinpaperin. Pakastin n.30 min.


8 kommenttia:

  1. Itse tykkään laittaa hitusen vähemmän kaakaojauhetta kuin kaakaovoita. Ei tuu niin tujua. En tosin käytä kookosrasvaa ollenkaan. Gojimarjat on ihan huikeita tuossa. Ja toco myös tuo kivaa kermaisuutta! Slurps! Lähenpä tekemään saman tien ��

    VastaaPoista
  2. Ois hauska kokeilla sokerilakkolaisen.:) Saako nuit aineita ihan normi kaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan löytyy isommista ruokakaupoista. lucuma-jauheen kävin itse ostamaaa Life-myymälästä kun meidän pikkukaupoista ei sitä löytynyt. Monesta kaupasta löytyy myös valmiita raakasuklaan valmistuspaketteja.

      Poista
  3. kylmäpuistettu kookosöljy on "terveellistä" koska on puhdasta, mutta siinä on niin hirveä määrä LDL-kolesterolia, eli huonoa rasvaa kuin vaan voi olla. Enemmän kuin puhtaassa voissa. Eli jos kookosrasvaa käyttää niin voi olla varma että saa 50v iässä infarktin. Itse en ainakaan missään nimessä lapsilleni sitä syöttäisi, heille en tahallista kuolemanvaaraa aiheuttaisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenkiintoinen väite. Kiinnostaa tietää mihin perustat tämän?

      Poista
  4. Namnam, raakasuklaa on kyllä vaan niin hyvää, ja parasta on että sitä voi varioida loputtomasti. ;) Itse olen tehnyt myös valkosuklaaversiota, kannattaa kokeilla!

    http://ssiiripilketta.blogspot.fi/2014/12/raaka-valkosuklaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä. Makuvaihtoehtoja on niin monia, että pitäisi löytyä kaikille mieluinen. Mistä löytäisin hyvän valkosuklaan ohjeen? Kiinnostais hirveesti kokeilla:)

      Poista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3