keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Syy hiljaiseloon

Täällä blogin puolella on ollut todella hiljaista viimeaikoina. Luulempa, että tämä kesä on monenkin bloggarin kohdalla hieman normaalia hiljaisempaa, sillä tekemistä riittää :)

Itsellä syy harvoihin postauksiin on suuri käsityöprojekti, jonka otin vastaan keväällä. Lupasin tehdä virkatun käsilaukun salamakuviolla eräälle mahtavalle tyypille. Sen lisäksi että työ on erittäin hidasta, olemme ravanneet raksalla vähän väliä ja aikaa työskentelylle ei juurikaan ole ollut. Niin, ja onhan minulla myös nuo kolme huomiota vaativaa neitokaista :)

Olen saanut näperrettyä työn kuitenkin jo puoleenväliin. Tarkoitus olisi, että laukkuun mahtuisi mm. läppäri eli ei ole kyse ihan pienestä käsilaukusta ;) Laukkuun tulee ruskeat nahkahihnat ja jonkinlainen vuorikangas, joka on vielä etsimättä.  


Tässä hieman kuvia myös rakennusprojektista. Raksablogiini pääset tästä.



4 kommenttia:

  1. Kylläpä on upea laukku tulossa!

    VastaaPoista
  2. Vau! Sun pitäis alkaa hommata työntekijöitä virkkaamaan suunnittelemiasi tuotteita ja perustaa yritys. Nämä on ihan huikeita ja tyylikkäitä tuotteita. Nahkahihnaisille laukuille ja kännykkäpussille löytyisi taatusti ostajia : )

    VastaaPoista

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3