sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Tahdin hidastaminen // SUDIO TOLV


Koulu jäi kesätauolle, mutta silti opiskelut eivät jää. Liikunta-alan opiskelu on ollut itselle ihan älyttömän mielenkiintoista, mutta samalla siinä on löytänyt itsestään paljon heikkouksia. Niitä heikkouksia on tarkoitus parantaa tässä kesän aikana ja yksi niistä on ihan peruskunnon parantaminen. Silloin kun käyn lenkillä, juoksen. Kun käyn "relaamassa", menen salille. 
Sykkeet ovat jatkuvasti korkealla ja siihen on kehoni tottunut. Pystyn tekemään pitkiäkin harjoituksia, vaikka sykkeeni olisi 170.  Matalan sykkeen liikunta sen sijaan on jäänyt todella vähälle ja sykkeeni nousee helposti sinne korkeammalle. Nyt kokeilen vähän muuttaa liikuntatottumuksia ja alan käymään pitkiä kävelylenkkejä ja etsin mukavia, ei niin sykettä nostattavia lajeja. 
Sykkeiden seurantaa en ole aiemmin edes harrastanut, mutta nyt vasta tajuan kuinka kiinnostavaa se on ja kuinka paljon se kertoo meidän kunnosta, stressitilasta, unenpuutteesta. jne.






Musiikki ja äänikirjat kulkevat aina mukanani, kun harrastan liikuntaa. Tämä vaatii myös hyvät kuulokkeet ja äänentoiston. Sudiolta löytyy valikoimasta nyt jo toinen täysin langaton malli, SUDIO TOLV. Kuulokkeet ovat pienet ja huomaamattomat. Tyylikäs, mattapintainen latauskotelo on helppo kuljettaa mukana vaikka taskussa. 
Kokeilin myös juoksua nämä kuulokkeet korvissa ja hyvin pysyivät paikoillaan. Plussaa on molemmissa kuulokkeissa olevat mikrofonit, automaattinen yhdistyminen laitteeseen ja jopa 35h kestävä toistoaika!

Jos sinulta puuttuu vielä hyvät kuulokkeet niin käy tsekkaamassa Sudion valikoima. Nyt saat -15% alennuksen tilauksestasi koodilla "Lamminilo". 

Aurinkoista kesää teille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki vierailustasi sivuillani. Jokainen kommentti on tärkeä <3